Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Snickers goes healthy

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Snickers goes healthy

Onko täällä Snickers-patukan ystäviä? Joku lukija joskus heitti että olisi huippua saada vähän terveellisempi resepti tuohon pähkinäiseen suklaapatukkaan ja täältä se nyt sitten tulee! Ilman sitä suklaata tosin. Hyvät naiset ja herrat esittelen teille: mun blogin ensimmäinen "karkki"!




Patukan muotoon en mitenkään saanut noita muotoiltua, sen verran könttistä taikina oli. Siksi kutsuisin näitä ennemminkin Snickerspalloiksi! Innoittajana reseptiin toimi sokerittomat ja lisäaineettomat TalkMuru-talkkunamurot, joita ostin taannoin testin vuoksi. Lisää muroista ja arvioni niistä voit lukea tästä postauksesta.




Vanhat lukijani ovat tässä vaiheessa varmasti jo aivan innosta piukeana, mutta mun täytyy vähän pilata teidän iloa, sori. Mitään superterveellisiä näistä ei tullut sillä jouduin käyttämään hunajaa saadakseni tahmaisen lopputuloksen. Toki hunajan tilalla voi käyttää vaikkapa vähän stydimpää sokeritonta siirappia, kuten Meridianin taatelisiirappia. Sen verran eroaa blogin muista resepteistä, että tätä en suosittele vetämään sellaisenaan lounaaksi, kuten esimerkiksi suurta suosiota saavuttanut benkkujenkku-jäde, jonka ravintoarvot löytyvät muuten nykyään kalorilaskurin sivuilta! 


Snickerspallerot

2dl TalkMuru-muroja
2 rkl kaurahiutaleita
2-3 rkl rusinoita (voi skipata jos ei diggaa)
hyppysellinen suolaa

2 rkl hunajaa (tai saman koostumuksen omaavaa sokeritonta siirappia)
2 rkl aitoa 100% maapähkinävoita (itse käytän Meridianin luomuvoita)
1 rkl vaniljaheraa (itse käytän stevialla makeutettua Stevia80 heraa)

Yhdistä murot, kaurahiutaleet, rusinat ja suola kulhossa ja sekoita. Mittaa maapähkinävoi ja hunaja mikronkestävään kulhoon/kuppiin ja mikrota parikymmentä sekuntia. Sekoita, ja mikrota tarvittaessa vielä lisää. Seoksen kuuluisi olla suht. valuvaa, mutta hunaja ei saisi alkaa kiehumaan. Lisää vaniljahera lämpimään maapähkinähunajaseokseen ja sekoita seoksesta tasaista. Toimi ripeästi ettei seos ehdi jäähtyä ja jähmettyä. Varmista kuitenkin ettei se ole liian kuumaa, sillä joudut kohta työntämään kätesi sinne. Kaada töhnä kuivien aineiden päälle ja ala möyhiä! Kun "taikina" on hyvin sekaisin, ala muovailemaan palloja pusertamalla sopivan kokosia könttejä yhteen tiiviiksi palloksi. Voit kastaa käsiäsi kylmässä vedessä, jotta taikina ei tartu käsiin niin pahasti. Mikäli yhtenäisten könttejen muodostaminen on vaikeaa, lisää hiukan hunajaa. Nosta valmiit karkit jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi ennen nauttimista. Säilytä jääkaapissa.


Homemade Snickers Candy

2 dl (~1 cup) sugarfree cereal
2 tbsp oats
2-3 tbsp raisins
Pinch of salt

2 tbsp honey
2 tbsp peanut butter
1 tbsp Vanilla Whey

Start by combining the cereal, oats, raisins and the salt in a bowl. In another bowl, mix together the honey and the pb. Microwave them for 20 seconds and stir. Then microwave again if needed. It should be warm and easy to stir, though the honey shouldn't boil too much. Stir again and pour the mixture on your dry ingredients. Mix it all together with your hands. When it's sticky all over start making little balls by pushing the "dough" together with your hands. If it's not sticky enough, add some more honey. Place the balls on a plate and refridgerate for at least 30 minutes. Enjoy! ;)


Maku oli hämmentävän lähellä Snickers-patukkaa! Mieleeni tosin juolahti että nuo pallerothan olisi voinut vielä dipata sulassa tummassa suklaassa ennen jääkaappiin nostamista. Kommentoikaa jos joku kokeili!

Karkkeja voi napostella sellaisenaan tai murskata muroksi ja syödä maidon kanssa. Tänä aamuna leikkasin palloja pienemmiksi paloiksi ja söin maitorahkan, banaanin ja mansikoiden kanssa, nam! 


Kivaa viikonloppua!

Tunnisteet: ,

24 kommenttia:

6. heinäkuuta 2013 klo 14.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä tää kuulostaa enemmän snickersiltä mut täytyy testaa!

 
6. heinäkuuta 2013 klo 14.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos ton taikinamössön laittais kokonaan vuokaan ja jääkaappiin jähmettymään, niin ehkä sitten siitä pystyisi leikkaamaan patukan muotoisia paloja. Pakko kyllä testata reseptiä jossain vaiheessa! :)

 
6. heinäkuuta 2013 klo 14.14 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Aapuuaa ihan supernoloa! Snickers tietysti! :D En minä näistä patukoista niin tiedä kun en käytä, haha. Mutta kiitos huomautuksesta, snickersiä juuri tarkoitin, ja korjasin sen postaukseen :D

 
6. heinäkuuta 2013 klo 14.15 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Joo niin mä aluksi suunnittelin tekeväni, mutta siitä taikinasta oli tosi vaikeeta muovailla sellasta levyä, kun se oli käytännössä vaan tahmaisia talkkunapalloja.. Voit kyllä toki koklata!! :)

 
6. heinäkuuta 2013 klo 15.11 , Blogger auli kirjoitti...

hei, millä nimellä benkkujenkkujätski löytyy kalorilaskurista? koitin etsiä sitä..

kiitos:)

 
6. heinäkuuta 2013 klo 15.14 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Muistaakseni se oli "kotitekoinen benkku jenkku" :)

 
6. heinäkuuta 2013 klo 17.59 , Blogger Anni Minerva kirjoitti...

Tässä oma paranneltu versio Snickerseistä:
http://aistitasolla.blogspot.fi/2013/05/snickers-20.html

Tosin näistä puuttuu ne sattumat, joten ehkä ne muistuttavatkin enemmän Marsia.. Hmm, jotain niiden väliltä! :)

 
6. heinäkuuta 2013 klo 20.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No mutta hunajahan ON terveellistä! :-))
-hunaja antaa energiaa ja kestävyyttä urheilijalle
-hunajan antioksidanttisuus on korkea
-hunaja auttaa kalkin imeytymistä luustoon
-hunaja ei sisällä kolesterolia
-hunaja on laihduttajan hyvä kumppani
-hunajan glykeeminen indeksi soveltuu erinomaisesti urheilijalle

 
6. heinäkuuta 2013 klo 20.31 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Niin no, terveellisyys on aika suhteellinen käsite :) faktojahan nuo on, sitä en kielllä. Mutta lähinnä sokeria ja muita pikahiilareita välttelevänä blogina esitin asiani tuolla tavoin. Mutta sanottakoon että kaikkea kohtuudella ;) Mun blogissa kun ei aikaisemmin ole hunajaa sen kummemmin esiintynyt!

 
7. heinäkuuta 2013 klo 9.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei ootko punninnut koskaan paljonko 1dl noita muroja
painaa? Mulla ei ole vaakaa enkä osaa yhtään arvioida :-DD

 
7. heinäkuuta 2013 klo 9.45 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Ai siis sulla ei ole vaakaa vai desilitramittaa? En tiedä huomasitko mutta ohjeessa määrä oli deseinä! :) Mutta en oo kyllä punninnut paljon desi painaa, enkä tällä hetkellä ole hetkeen kotonakaan jotta voisin sen tehdä :/

 
7. heinäkuuta 2013 klo 11.32 , Blogger elina kirjoitti...

Testasin heti! Pikkuisen muokattuna oman kaapin antimista. Murujen sijaan murustin kaksi seesaminsiemen-näkkileipää. Rusinoita ei ollut, paloittelin neljä kuivattua taatelia mukaan. Ja herajauhe oli maustamatonta. Mutta tuli tosi tosi hyvää! NAM :) Ainoastaan hieman kuivaa varmaan tuon näkkärin kuivuuden takia, olisin voinut jotain nestettä hiukan lisätä.

Kiitos tästä reseptistä! En olekaan ennen kommentoinut. Myös benkkujenkku on testattu, hieman soveltaen myös, ja tykkäsin kovasti. Tosin en ehkä antanut jäätyä ihan tarpeeksi kauan niin oli hieman sellaista vanukasmaista/taikinamaista. Testaan uudelleen ;)

 
7. heinäkuuta 2013 klo 15.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi hauskoja ja varmasti kokeilemisen arvoisia juttuja blogisi kyllä sisältää! Pitäny lisätä tämä ihan suosikkeihin, nimimerkillä ennen-en-ymmärtänyt-blogien-päälle :)

Sulta on ehkä kyseltyki noista protskujauheista, mutta ei nyt silmiini kysymykseeni sopivaa vastausta osunut. Eli ymmärtääkseni ostat jauheet netistä, mutta mitä mieltä olet, onko nuo ihan perus ruokakaupoistakin saatavat jauheet ihan samanveroisia? Itse joskus olen ostanut vihreässä pussissa olevaa herajauhetta, muistaakseni toinen oli mansikan makuista ja toinen vaniljan makuista. Sekoitin niitä veteen ja palautusjuomana käytin. Täytyy sanoa, että hirveän makuisia mielestäni olivat ja siksi epäilyttää sellaista kokkauksiin laitella.. :D Toisaalta en kehtaisi alkaa yhtä pussia postitse tilaamaan, kun ei noita ihan "huvikseen" kehtaa montaa säkillistä ostaa, kun tuskin niin hirveästi tulee käytettyä...

 
8. heinäkuuta 2013 klo 15.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo huomasin että oli deseinä! :) mietin vaan paljonko desissä on grammoina niin pystys vähän kattomaan paljonko niitä voi hyvällä omallatunnolla vedellä :-D

 
9. heinäkuuta 2013 klo 1.11 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Aaa, niin joo! :D No tosi kevyttä kamaa se mun mielestä oli. Laskin jotenkin tosi summan mutikalla että "kulhollisessa" sitä olisi around 30 kaloria jos oikein muistan.. Siinä kulhossa tais olla jotain 1,5-2 desiä. Mutta siis tää on todella summanmutikalla laskettu että älä luota tähän tietoon! :D Mutta kevyitä olivat!

 
9. heinäkuuta 2013 klo 1.15 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Oi, ihanaa. Rakastan omilla aivoilla ajattelevia & soveltavia lukijoita! :D Aika hauska sovellutus kyllä ja huippua kuulla että oli vielä hyvääkin! :) Ja kiva että kommentoit, ei muuta kun benkkujenkut tulille taas ;)

 
9. heinäkuuta 2013 klo 1.23 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Haha, ymmärrän! :D nimimerkillä en ymmärtänyt blogien päälle edes siinä vaiheessa kun olin itse blogannut puoli vuotta :D Nyt pikkuhiljaa kun hyviä blogeja on löytynyt niin alan uskoa tähän touhuun...

Mä ostan jauheeni Fitnesstukusta Helsingistä Lönnrotinkadulta! :) En siis netistä, jotenkin oon tosi laiska tilailemaan yhtään mitään enkä siksi oo tilannut esimerkiksi Fitnessgurun One Whey jauheita vaikka niitä hehkutetaankin joka paikassa, heh :D

Mun mielestä kaikista "luonnollisin" protskujauhe on vaniljan makuinen. Joskus käytin suklaanmakuista, mutta kun sitten maistoin vaniljaa, en enää palannut suklaaseen. Mansikkaa taas en oo koskaan maistanut koska voin vaan kuvitella kuinka keinotekoisen makuista se on....

Vanilja on mun mielestä miedoin ja käy nimenomaan leivontaan. Ja prodejauheita en kyllä itekkään palkkarina vedä ihan paljaaltaan veden kanssa, vaan teen yleensä smoothien hedelmistä, marjoista, maidosta ja protskujauheesta. Paljaalteen se on tosi iljettävän makusta!

Mun mielestä ne kaupan protskujauheet on ihan ok kamaa. Maku ei eroa mun mielestä hirveesti siihen jauheeseen mitä mä käytän (stevialla makeutettu Stevia80). Ainoa juttu miten ne eroaa on se että niissä kaupan jauheissa on aika lailla kaikkea ylinmääräistä mukana, mm. keinotekoisia makeutusaineita. Siksi suosin tota stevialla makeutettua. Se on myös paljon halvempaa kun ne kaupan jauheet. (kilon säkki 17e!)

Tsemppiä, toivottavasti pääset pian proteiinileipomisen ihmeelliseen maailmaan mukaan ;)

 
9. heinäkuuta 2013 klo 14.16 , Blogger Viivi kirjoitti...

En saanut noista tehtyä yhtenäisiä könttejä, mutta nams mitä herkkua silti! :P Osaatko yhtään arvioida kuinka paljon ton kokosessa annoksessa on kaloreita?

 
9. heinäkuuta 2013 klo 14.52 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Joo mullakin oli aluks vaikeuksia mut lisäsin pikkusen hunajaa niin sit onnistu. Lisäsin sen niksin vielä tohon postaukseenkin, harmi ettei ehtinyt sun silmille... :/ mutta hyvä et silti maistui :) ja öää en kyllä uskalla heittää mitään kalorimäärää mutta hunajan ja maapähkinävoin vuoksi per pallo luulisi olevan joitain kymmeniä kaloreita. 20? 30? Voisin kyllä joku päivä laskea sen ihan tarkasti ja lisätä postaukseen. Nuo TalkMurot on kuitenkin tosi kevyttä kamaa.

 
10. heinäkuuta 2013 klo 12.19 , Anonymous sofi kirjoitti...

Yum! Tein hetki sitten puolikkaan annoksen jääkaappiin tekeytymään ja aion sen kohta nautiskella hyvällä omallatunnolla Pretty Little Liarsin uusimman jakson kanssa :) Sovelsin siinä mielessä, että käytin vaniljaheran sijasta Garden of Lifen Beyond Organic -raakaprotskujauhetta, jossa on hienoinen kaakaon vivahde, ja vaniljan menetystä korvaamaan heitin mukaan vaniljajauhetta.
Ihan mieletön löytö muuten tuo Urtekramin vaniljajauhe, kiitos siitä! Ainakin omassa Citymarketissani on maustehyllyllä rivillinen Urtekramin mausteita, joiden joukosta bongasin tuon - vasta hiukan sivummalla olivat vaniljasokerit ym. leivontatarvikkeet.

Ihan hullua muuten, 1 dl TalkMuruja painaa vaakani ja mittani mukaan 10 g! Hunaja ja BP taas molemmat painavat ruokalusikkaa kohden n. 20 g, eli koko annoksessa olisi n. 500 kcal + vaniljahera, jonka speksejä en tiedä :)

Yhden 50 g:n suklaapatukan kaloreilla saa siis puolikkaan annoksen näitä palleroisia - ei huono diili, ja taatusti terveellisempi vaihtoehto!

 
10. heinäkuuta 2013 klo 12.20 , Anonymous sofi kirjoitti...

Siis PB eikä BP ;)

 
26. heinäkuuta 2013 klo 15.59 , Blogger may-aa kirjoitti...

Hei, siulla on ihanan rempseä tapa kirjoittaa ja unohduin lukeman postauksiasi lähes tunniksi, vaikka suurin osa resepteistäsi ei sovikkaan minun ruokavaliooni. Postausten perusteella päättelin kumminkin, että ollaan aika samanlaisia, mitä tulee ruokaan ja herkkuihin. Hmm näitä palleroita tulen kyllä kokeilemaan, tosin vegaanisena ilman hunajaa. :)

 
18. elokuuta 2013 klo 15.42 , Blogger enni kirjoitti...

Heippa!

Resepti kuulostaa tosi houkuttelevalta ja ajattelinkin juuri kokeilla sitä! :) Osaatko sanoa kuinka kauan valmiit snickersit säilyvät jääkaapissa?

 
31. elokuuta 2013 klo 16.03 , Blogger Jenny kirjoitti...

Tein myös hieman sovelletun version kaapin antamista ,murojen tilalle sokeritonta täysjyvämysliä sekä taikinan sekaan myös yksi rivi tummaa suklaata rouhittuna :) lopputulos aika snickersmäinen ,ja sanoisin ehkä myös parempaa kuin alkuperäinen patukka ,koska ei läheskään yhtä ällöttävän makea!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu