Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

The Good Morning

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Uudet tuulet puhaltavat

Tervehdys lukijat!

Haluan kertoa teille jännittäviä uutisia! Vaikka on kesä ja olen reissussa lähes koko ajan, mulla on hirmu suuri into blogata ja kertoa teille uusista ideoista joita mieleeni tulee. Ruokabloggaajana on melko vaikeaa olla reissussa, kun lähes kaikki postattava aines syntyy siellä ikiomassa keittiössä, omien raaka-aineiden luona.

Helsingissä poikaystävän nurkissa asuminen on kuitenkin tuonut mulle paljon inspiraatiota toteuttaa uusia juttuja blogiin. Suunnitelmissa olisi ottaa hieman uusia aluevaltauksia ja mikäli kaikki onnistuu kuin suunniteltu, julkaista ensimmäinen kokkausvideo! (Heh, mitä syntyy kun ruokabloggaaja ja musiikkivideo-ohjaaja asuu saman katon alla...)

Tällä hetkellä työn alla helpot, terveelliset ja opiskelijabudjettiin menevät ateriat!


STAY TUNED!



x Kaisa

Tunnisteet:

torstai 27. kesäkuuta 2013

Puhtaita sokeroimattomia muroja??

Huomenta! Tätä söin aamiaiseksi! Mökin terassilla :) 







Nappasin nuo Talk Muru -talkkunamurot ristiinan ässältä mökille mukaan testattavaksi! En ollut nimittäin aikaisemmin kaupassa moisiin törmännyt. En ole koskaan oikeastaan syönyt muroja, paitsi joskus ihan pienenä, mutta ostimpa yhden paketin ihan vaan kannatuksen vuoksi. Huomasitteko tuoteselosteen kauneuden? Tuollainen saa hymyn meikäläisen huulille. Tulin heti iloisemmaksi nähtyäni ensimmäiset sokeroimattomat "murot" kaupassa. Voi kun tuon kaltaisilla tuotteilla olisi tarpeeksi kysyntää jottei niitä vedettäisi pois myynnistä. Ehkä parin vuoden päästä lähes kaikki tuotteet voisi saada ilman lisättyä sokeria? 

Murojen maku oli itseasiassa aika hauska! Rahkan ja ananaksen seassa ne eivät maistuneet miltään, kunhan raksuivat. Vedin myöhemmin niitä suoraan paketista ja maku tuli jo paremmin esiin. Aluksi ne maistuvat vain erilaisilta viljoilta. Hetken naposteltua niistä erottaa ihanan suolaisen viban ja niihin jää jollain tavalla koukkuun. Kuin suolaisiin sipseihin konsanaan! Ja käsi käy paketilla pitkin päivää...

Kokeilin syödä niitä myös perinteiseen tapaan maidon kanssa. Sen verran käsittelemättömiä ne kuitenkin ovat että imaisivat maidon heti sisäänsä, muuttuivat löllöiksi ja menettivät hienovaraisen makunsa. No, tulipa kokeiltua sekin.

Oletteko te kokeilleet näitä tai jotain muita samantyyppisiä tuotteita? Mulle nää oli ihan uus näky! Onko keskuudessamme murofaneja? :) 

PS. Istun parhaillaan autossa matkalla Helsinkiin ja läppäri jäi takakonttiin... Halusin kuitenkin tehdä postauksen joten katsoin huvikseen löytyisikö Bloggerille oma Appi. Ja löytyihän sille!! (Miksi tiedän tästä vasta nyt???) Nyt siis voin tehdä päivityksiä suoraan puhelimella, mikä takaa sen että niitä voi tulla entistä tiiviimmin, tosin pienempiä "pikapostauksia" kuten tämä :) 

Niin, ja mitä tykkäätte mun "Kaisa testaa" -päivityksistä? Hyödyllisiä vai tylsiä?


Ihanaa päivänjatkoa! 

Tunnisteet:

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Munakas jääkaapin jämistä



Apua! Mitä tehdä ruuaksi kun jääkaapissa ei ole sitten yhtään mitään? On järkevintä aloittaa ateriasuunnittelu aina yhdestä pääruoka-aineesta. Itselläni se on lähes poikkeuksetta jokin proteiini, yleensä liha, kala tai kana. Mutta entä jos jääkaapissa ei olekaan mitään pääruoka-ainetta vaan hajanaisia jämiä? No, onneksi on olemassa kananmunat! Loput ateriasta onkin sitten luovuuden varassa...

Tänään valmistin lounaaksi munakkaan. Se on mulle hyvin tyypillinen ratkaisu, jos minkään valtakunnan lihaa ei ole saatavilla sillä sekunnilla (olen fanaattinen proteiinisaantini suhteen).




Aloitin kuullottamalla sipulia oliiviöljyssä. Heitin huvikseen sekaan vielä yhden palan pakastepinaattia väriä tuomaan tai mitä vaan, kunhan heitin! Toin sen tuliaisena pakastimentsekkausreissulta kun tarkistin ettei sielläkään ole mitään seitejä tai muuta lihaa. Turha toivo. Marjatkin oli loppu. Voi mua parkaa.



Sitten vispasin kolme munaa ja lorauksen maitoa sekaisin kulhossa, maustoin sen suolalla, pippurilla ja rosmariinilla ja kaadoin tasaisesti aseteltujen sipulien päälle. Tämän jälkeen alkaa hauska osuus! Laske lieden lämpö pieneksi ja ala heittelemään munakkaan päälle kaikkea mitä satut löytämään. Samalla munakas hyytyy omia aikojaan.

Itse satuin löytämään paprikaa, fetajuustoa ja kinkkua. Ripottele vielä sormisuolaa päälle, pistä kansi kiinni ja anna kypsyä. Itse tykkään jättää munakkaan pinnan vähän raa'aksi.




Kun munakas on saavuttanut halutun kypsyysasteen, heittele kaikkea tuoretta päälle mitä löydät. Rucola olisi ollut supernannaa, mutta tällä kertaa piti tyytyä jäävuorisalaattiin, tomaattiin ja punasipuliin.




Liu'uta lautaselle ja taita, voila! Tuoreet ainekset voi toki lisätä vasta lautaselle siirron jälkeen, se on niin ehkä helpompi.


Mitkä on teidän proteiinipitoiset ateriapelastukset ilman lihaa? 


Terkuin Kaisa :)

Tunnisteet: ,

Näin teet jugurttisi itse!

Keksin tänään vahingossa hauskan idean, kun yritin treenin jälkeen maustaa palautusrahkani banaanilla! Surautin sauvasekoittimella purkin maitorahkaa ja yhden banaanin sekaisin. Huomasin hedelmäkorissa olevan myös nektariineja, joten heitin sellaisenkin sekaan. Lopputulos ei hedelmien vetisyyden vuoksi ollutkaan enää tönkköä rahkaa, vaan löysää kuin smoothie. Aloin lappoa tavaraa kitusiin kunnes sain makuflashbackin: HEDELMÄPOMMIJUGURTTI!

Hyvänen aika! Hedelmäpommijugurtti oli mun ehdoton aamu- ja iltapalasuosikki lapsena. Aloin haaveilla heti kuinka hedelmäpommimainen maku olisi ollut, jos olisin banaanin sijaan laittanut sekaan vadelmia! No, toimi se tuokin kombo. Banaani toi juuri sopivasti makeutta, joten esim. steviaa tarvittu ensinkään.

Kolmen ainesosan jugurtti! Tämän tuloa markkinoille saa odotella...


Koostumus oli yhtä kiisteltävissä kuin jugurtinkin - juodako vai lusikoida? Itse lusikoin! Samalla idealla voitte toteuttaa lempparijugurttimakujanne ilman lisättyä sokeria! :) 

Saa kommentoida jos on todennut jonkin makukombon toimivaksi tällä idealla!



Ihanaa, aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

Tunnisteet: ,

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Mitä leipää suosin?

Karppausvillitys ja hiilaripelko on tehnyt leivästä syntiä. Samalla kuitenkin puuroa vedetään kulhokaupalla kuin mitäkin superfoodia. Miksi leipä onkaan saanut niin vaarallisen leiman? Ainiin joo, siksi koska se on niin hyvää että sen mättämistä on vaikeaa lopettaa (ainakin täällä...). Itsekin leipää vältelleenä olen pikkuhiljaa taas alkanut syömään sitä päivittäin. Juju on siinä, että täytyy valita oikeat leivät päivittäiseen käyttöön, ja herkkuleivät sitten harvemmin nautittavaksi. 

Monet ovat kysyneet mitä leipää käytän ja tässä se tulee! Oululaisen Jälkiuunipala. Sisältää pelkkää ruista, ei vehnää eikä lisättyä gluteenia. Joistain leipomoista saa ihanaa leikattavaa ruisleipää, jonka aineksina on vain ruisjauho, vesi ja suola. Valitettavasti en asu lähelläkään sellaisia leipomoita, joten tämä on toistaiseksi ainoa ruisleipä jota pystyn päivittäin ostamaan. Suosittelen lämpimästi! Aluksi vei aikaa tottua jälkiuunimaiseen pureskeltavaan rakenteeseen, mutta nykyään sitä jo ihan kaipaa leivältä.




Haluaisin kuitenkin tutustuttaa teidät myös uuteen ihastukseeni! Juhannusruokaostoksilla mukaan tarttui Lidlin paistopisteestä Täysjyväleipä -nimeä kantava limppu. Täyttä varmuutta tämän leivän "puhtaudesta" mulla ei ole, sillä juhannuksen alla kaupassa päätin ottaa rennosti ja olla katsomatta ainuttakaan ainesosaluetteloa, minkä normaalisti teen aina kaupassa valitessani uutta tuotetta. Netistäkään en tästä leivästä tietoja löytänyt... Saa kommentoida mikäli joku on tsekannut sisällön! Rukiiselta leipä ainakin maistuu, ja rapeassa kuoressa on paljon siemeniä, nam!

















Laskin muuten huvikseen paljonko tällaisesta "keskivertovoileivästä" saa proteiinia. Puuron päälle kun on helppo mättää raejuustoa, rahkaa ja maapähkinävoita saadakseen proteiinipitoisen aamiaisen, mutta entä kun pitää pelata vain kinkulla ja juustolla? Ja ottaa huomioon että olisi kivaa maistaa myös se leipä, eikä sentin paksuista kinkkupinoa! Seuraavissa laskelmissa otin huomioon vain leivänpäällisistä saatavan proteiinin, sillä minulla ei ole tiedossa leivän ravintoarvoja.

Per 2 leipää:

4 siivua kinkkua (HK Ylikypsä saunapalvikinkku), 28g = proteiinia 5g

3 siivua juustoa (Polar), 15g = proteiinia 4,65g

Proteiinia yhteensä 9,65g eli n. 10g


Yllätyin siitä, että Polarissa oli enemmän proteiinia per 100g kuin kinkussa! Juustossa oli nimittäin protskua 31g/100g kun kinkussa taas 18g/100g! Jes! Kerrankin hyvä syy syödä juustovoileipiä!

Sanoisin että 10g proteiinia kahdesta leivästä on aika kohtalainen tulos. Peruskuluttajalle sopiva, mutta paljon liikkuvalle ja varsinkin lihaksia treenaavalle se jää aika alhaiseksi. Olisin odottanut enemmän ja toivonutkin! Tosin, tuplatessa siivujen määrät proteiinipitoisuus nousee jo 20 grammaan, mikä alkaa olemaan jo aika jees määrä yhtä ateriaa kohden! 


Ihanaa tiistain jatkoa!

Tunnisteet: ,

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannuksen turvotuksesta eroon!

Maanantai iskee kuin puukolla silmään! No ei nyt sentään.

Juhlapyhät on ohi ja jotain rotia elämään olisi kai saatava. Moni varmaan nautti juhannuksena alkoholia, jonka seuraukset alkavat jo pikkuhiljaa tasaantua. Arki on täällä. (Pidin edellisessä postauksessa vielä elämänmyönteisen asenteen ja juhlafiiliksen yllä, sillä mielestäni juhannukseen luetaan koko viikonloppu!)

En tiedä teistä mutta mulle saattaa helposti jäädä herkutteluvaihe päälle. Kun siihen kerran tottuu, vanha ruokavalio ei tunnukaan enää niin houkuttelevalta. Itselläni se toimii myös toisin päin. Kun on oikein hyvä treeniputki takana ja rasvan oikein tuntee tirisevän pois lanteilta ja porkkanakin on juuri alkanut maistua karkilta niin iskee joku kamala järkytys kuten JOULU tai SERKUN YLPPÄRIT. Juuri kun herkkujen vetäminen olisi viimeisimpänä mielessä!

Tämä juhannus ei kyllä saanut noin negatiivista vastaanottoa. Olen nimittäin muutenkin näin kesällä vähän höllännyt varsinkin treenejen suhteen, johtuen siitä etten ole juuri viettänyt aikaa kotikaupungissa, missä salini sijaitsee.

No mutta tämän postauksen ideana oli antaa vinkkejä jottei juhannusvaihe jäisi päälle, ja syksyllä vältyttäisiin väentungoksesta saleilla.






Turvotuksesta eroon ja takaisin terveellisten valintojen pariin

1. Juo runsaasti vettä
Uskalsimpas laittaa tämän ykköseksi! Hetken mietin, mutta tämä on oikeasti ihan ehdoton. Vesi auttaa turvotuksen laskemisessa ja saa töhnät kehossa liikkelle! Mikäli juhannuksena tuli syötyä suolaista ruokaa paljon, kehosi huutaa vettä tällä hetkellä. Niin ja kun on tuo hellekin. Säännöllinen vesitankkaus pitää myös loitolla janon, joka saatetaan sekoittaa usein pikkunälkään.







2. Liiku
Vaikka kuinka retuperällä olisin ruokavalioni suhteen, kunnon hikitreeni auttaa kyllä aina! Kun keho asetetaan äärirajoilleen ja lihakset väsytetään, se alkaa pyytää sinulta kunnon ruokaa. Oikeaa, hyvää, terveellistä ruokaa. Näin mieliteot saattaa jäädä vähemmälle ja muistat taas miksi syöt: saadaksesi energiaa, et miellyttääksesi makunystyröitäsi. (tää on mulle välillä paha paikka tajuta)






3. Aloita iisisti
Herkutteluviikonlopun jälkeen paljas maitorahka voi olla kielen päällä melkoinen shokki, kun taas parhaimpina kausina sitä vetää naamaan kuin kermaa konsanaan. Totuta itsesi taas luonnon makuihin vähän kerrallaan. Lisää vaikkapa hunajaa tai tumman suklaan palasia aamupuuroon. Nauti päiväkahvin kanssa jäädytettyä banaania ja maapähkinävoita. Kun pikkuhiljaa muistuttelet itsellesi kuinka hyvältä terveellinen ruoka maistuikaan, ei juhannusherkkuja tule ikävä. Mikäli viime treenistä on jonkin verran aikaa, alota silläkin saralla iisimmin.






4. Ajattele positiivisesti
Kaikista pahinta mitä voit tällä hetkellä tehdä on tuntea syyllisyyttä! Työnnä pois kaikki negatiiviset ajatukset ja suuntaa voimavarasi tulevaan, sillä se on ainoa asia johon voit vaikuttaa. Yksi viikonloppu sinne tänne ei tee kenenkään kropassa minkäänlaista muutosta, ellet sitten anna sen tuhota motivaatiotasi. 



5. Keksi omia herkkuja tai leivo
Tekeekö mieli koko ajan kaikkea hyvää? Keksi omia terveellisiä herkkuja tai leivo jotain terveellistä. Postauksen kuvista löydät inspiraatiota! Myös blogia selatessasi löydät reseptejä terveelliseen herkutteluun. Miten olisi vaikkapa kesäisen marjaisat pannarit? Muista myös, että marjat ja hedelmät ovat luonnon karkkeja ja niitä voi syödä huoletta.






6. YOLO!
Onko kesällä tärkeämpää stressata ja katua, vai nauttia ja antaa asioiden mennä omalla painollaan?





kuvat tumblr.com



Take care!x


ps. Kiitos paljon postausideoista edellisen postauksen kommenteissa, lähden näillä näppäimillä toteuttelemaan niitä! :) Ja uudet ideat ovat toki myös tervetulleita!

pps. Siis mä keksin niin hyvän otsikon aluksi, mutta en millään viittinyt laittaa sitä... Voin kuitenkin paljastaa sen teille näin lopputeksteissä, sen verran hauska juttu oli. Otsikko oli: Pistikö Jussi paksuksi?

hehheh...

Tunnisteet: ,

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannusterkut!

Kuinka tervettä onkaan välillä päästää irti ja antaa mennä!




Kuinka terveeltä voikaan tuntua vetää grilliruokaa ähkyyn asti ja jälkkärit päälle! Keksejä vähän väliin ja kohta taas syödään. Joko viime ruokailusta meni kaksi tuntia? Herranen aika, tässähän pitää alkaa syödä jotain. Kuinka tervettä on kerrankin seurata kellon tai nälän sijaan mielihalujaan? Kuulostaa mun juhannukselta.


Jep, juhannus oli ja meni ja täällä kirjoittelee taas uutta oivaltanut Kaisa. Kaiken tämän koko kansaan levinneen terveysbuumin ohella ja ehkä jopa vastaan sitä on syntynyt uudenlainen terveysbuumi - kaikkea kohtuudella, myös kohtuutta. Enää makkaran vetäminen juhannuksena ei olekaan pahasta pahinta, vaan oikeastaan tosi terveellistä. On "terveellistä" syödä "normaalia ruokaa", jos tiedätte mitä tarkoitan?



Ja tottahan se on! Perusruuasta ei saisi tehdä mitään kamalaa mörköä, joka lihottaa ja pilaa terveyden. Ei se tarkoita sitä, että makkaraa pitäisi joka päivä syödä, vaan sitä ettei tiettyjä perinteitä tarvitse laittaa pannaan kokonaan jonkin uuden buumin vuoksi.

Myönnän, että olen itse hurahtanut välillä vähän liiankin syvälle tähän puhtaan ruuan buumiin. Kyllä, olen skipannut juhlissa epäterveelliset tarjoamukset ja kyllä, olen jopa tuonut omat eväät bileisiin. Olen juonut vettä tuopista kun muut ovat juoneet kaljaa, ja olen lähtenyt aikaisin kotiin aamulenkkiä jo odotellen, kun muut ovat jatkaneet myöhään yöhön.




Kun ennen juhannusta mietittiin kauppalistaa juhannusta varten ja sitä, mitä grillattavaa ostettaisiin, mä möläytin kovaan ääneen että haluan makkaraa. Juustomakkaraa. Siis ai että, grillimakkaraa. Ketsupin ja sinapin kera.

En edes tiedä tekikö mun todella mieli sitä itse makkaraa, vai sitä perinnettä että juhannuksena syödään yhdessä grilliruokaa. Ja että ylipäätänsä syödään yhdessä, eikä niin, että yksi tekee omat ruuat, nirsoilee ja pilaa tunnelman.



Se on niin kummallista tajuta välillä tiettyjä asioita. Minä, joka yleensä olen todella tarkka siitä mitä suuhuni laitan, milloin laitan ja kuinka paljon, en juhannuksena välittänyt enää mistään tuollaisesta!

Vaikka oma ruokavalio onkin todella tärkeä, ja haluan noudattaa sitä aina kun vaan mahdollista, tuollaiset tapahtumat, kun kaikki tärkeät ihmiset kokoontuvat yhteen ovat jotenkin niin... arvokkaita, että sitä tunnelmaa haluaa vaalia, ja yhtäkkiä haluaakin mukautua sen seuran ruokavalioon.



Mä olen tunnesyöjä, myönnän sen. Mulle ruoka ei tule koskaan olemaan vain ruokaa. Se on intohimo, harrastus, lohtu, ilon aihe ja mikä parasta: sosiaalinen tapahtuma. Varsinkin näin juhlapyhinä!

Toivottavasti teillä oli yhtä onnistuneet juhannukset!


Lopuksi haluaisin pyytää postaustoiveita! Bloggausinto on taas huipussaan :)


Palataan ihanat!


x Kaisa

Tunnisteet:

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Maailman helpoin snack

Kyllähän niitä paljon toivottuja "opiskelijabudjettiruokaideoita" alkaa tulemaan heti kun tää tyttö on hetken omillaan. Tällä kertaa nimittäin ihan super helppo, halpa, terveellinen ja niin NAM naposteluidea! Pyöräytin nopeasti näitä palleroisia odotellessani lounasaikaa...

Karamellisoidut kikherneet!




Makeat paahdetut kikherneet


kikherneitä tölkissä
sormisuolaa
kanelia
hunajaa tai steviaa
oliiviöljyä

Huuhtele ja valuta kikherneet. Ripauta päälle suolaa, kanelia ja valitsemaasi makeutusta. Möyhi maut sekaisin herneisiin ja paahda oliiviöljyssä pannulla viitisen minuuttia joka puolelta.

NAM! Erittäin makea ja ruokaisa naposteltava. Päihittää popcornit mennen tullen, jotka muuten jättää suuhun ja hampaisiin inhottavan rasvaisen pinnotteen. Saa myös kivasti hiilaria ja protskua talteen! Tää vois toimia myös boostina ennen treeniä :)

Kikherneitä voi myös toki paistaa yrttejen, suolan, pippurin, chili- tai valkosipulijauheen kanssa jos jotain suolaista tekee mieli


Ihanaa lauantaita! Täällä Helsingissä aurinko ainakin hellii :)


x Kaisa

Tunnisteet: ,

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Perjantaiterkut!

Ihanaa vaikkakin hieman sateista perjantaiaamua!

Ompas ollut aika... tapahtumarikas kesän aloitus. Ei ole hirveästi ehtinyt blogijuttuja miettiä. Oon kuitenkin todella otettu siitä että blogi on saanut paljon lukijoita ja että sen vaikutusvalta vain kasvaa! :) Kiitos siitä teille! Aina en edes ymmärrä kuinka suurelle lukijajoukolle hassuja tekstejäni kirjoittelen. Viisi tuhatta sivukatselua päivässä on jo arkipäivää. Vau! Ja kiitos että jaksatte kommentoida, vaikka en kovin aktiivisesti niihin vastailekaan. Jokaisen luen!


Oon tässä pari päivää majaillut siskon kämpällä Helsingissä. Kaukana omalta salilta ja jääkaapilta. Se on jotenkin muistuttanut mulle ettei kaikesta tarvitse tehdä niin vaikeaa. Terveellisesti syöminen onnistuu tosi helposti ilman sen kummempia kikkoja. Tässä esimerkiksi aamupala eiliseltä. Perus kaurapuuroa, hedelmiä, pähkinöitä ja maapähkinävoita. Yksinkertaista ja hyvää!



Pre-workout välipala ennen salia (kävin tutustumassa hakiksen Lady Lineen!) Kiiviä, rahkaa, banaania ja maapähkinävoita. Lähes samoja aineksia käyttäen kuin aamupalassa (lue: opiskelijabudjetti).




Aamupala joka parhaillaan sulaa vatsassani. Puuroa, "banaanirahkaa", ja banaanisiivuja. Banaanirahka oli ylijäämä eiliseltä. Olin siis pilkkonut banaanista pieniä paloja maitorahkaan ja maustanut kanelilla. Yön muhimisen jälkeen banaani oli levittänyt kaiken makeutensa rahkaan, nam!



Sitten lounas eiliseltä. Onko teidänkin kotona tehty/tehdäänkö sellaista jauhelihakastiketta, johon tulee vehnäjauhoja? Muisteltiin just siskon kanssa kuinka meillä oli pienenä joskus ruokana sitä niin hyvää jauhelihakastiketta, joka ei ollut tomaattipohjainen, vaan vedestä ja vehnäjauhosta tehty. Nimittäin juuri se kastike tuli mieleen tästä jauhelihamössöstä, mikä valmistettiin eilen! Paitsi triplasti parempi! 



Pähkinäinen jauhelihakastike


400g rasvatonta jauhelihaa (me käytettiin pakastimessa ollutta iskän metsästämää hirveä)
2 sipulia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
reilu ruokalusikallinen 100% maapähkinävoita
loraus (ehkä desi?) maitoa (me käytettiin kevyt)
pieni tölkki, 200g paseerattua tomaattia (ainakin Rainbow valmistaa lisäaineettomia tomaattikastikkeita)
2 rkl makeutusta, jonka makeusaste vastaa sokeria (Canderellin Stevia Green toimii hyvin!)
pieni kourallinen mitä tahansa pähkinöitä


Ruskista jauheliha ja kuullota pilkottu sipuli oliiviöljyssä. Mausta reilulla kädellä! Me käytettiin mausteena vain suolaa ja mustapippuria. Kun sipulit on pehmeitä ja jauheliha täysin kypsää, lisää maapähkinävoi ja maito. Laske levyn lämpötilaa pienemmäksi. Sekoita ja anna "mössööntyä" hetki. Kun maapähkinävoi ja maito on hyvin sekoittunut jauhelihan joukkoon, lisää tomaattikastike ja stevia. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Aivan loppuvaiheessa lisää pähkinät. Jos haluat niiden olevan hieman pehmeitä, hauduta kastiketta vielä hetki.

Koostumus ei vastaa perinteistä "kastiketta" vaan pikemminkin jauhelihamössöä. Kasvisten kanssa nautittuna kiinteämpi koostumus oli mielekkäämpi. Jos haluat syödä kastiketta esim. täysjyväpastan kanssa, etkä halua sen olevan niin jäykkää, voithan käyttää enemmän maitoa tai vaikka vettä!

Maapähkinävoin ja maidon käyttämisellä yritettiin jäljitellä maapähkinäkastiketta, joka syntyy siis lämmittämällä maapähkinävoita ja maitoa. Tomaattikastikkeen ja stevian yhdistelmällä taas koitettiin saada ketsupin makua aikaan.

Resepti oli siis täysin päästä heitetty kokkaustilanteessa, mutta lopputulos oli niiiiin hyvää että halusin jakaa teillekin :) Toivottavasti tykkäätte siitä yhtä paljon kuin me!



x Kaisa

Tunnisteet: , ,

torstai 6. kesäkuuta 2013

Marjaisat proteiinipannarit

Hei lukijat!

Niin paljon kuin rakastankin aamiaisia, on mulla myös toinen lemppariateria... nimittäin post workout meal eli treenin jälkeen syöty ateria (palautusateria?). Siis kerrankin ateria, jolla KUULUU syödä runsaasti hiilareita ja proteiinia ja mikä parasta: energiaa (lue: kaloreita)!

Ja samalla kun syö voi kuvitella kuinka kaikki ravinto kipittää kiltisti suoraan lihaksiin, eikä suinkaan rasvasoluihin. Ainakin siltä musta aina tuntuu kun kädet täristen jalat tutisten väännän salin jälkeen jotain pannareita. Eat to grow, like they say.

Ennen harrastelin paljon palautussheikkejä suoraan salin pukkarissa juotuna, mutta nykyään ajan nopsaa kotiin ja pyöräytän aterian sen sijaan. Ateria pitää kuitenkin nauttia aika pikapikaa treenin jälkeen, ettei vaan yksikään toisto valuisi hukkaan. Siispä valmistin sen tänään valmiiksi jääkaappiin. MARJAPANNAREITA!

Mun mielestä pannukakut on parhaita jääkaappikylminä. Vältän nykyään lämpimien pannukakkujen syömistä, koska ne ei ole läheskään niin täyteläisen makuisia kuin jääkaapissa muhineet.






Näiden pannukakkujen sisus on täynnä marjaisia sattumia, mikä tekee niistä tosi meheviä. Resepti on kuta kuinkin ruotsalaisbloggaaja Tasty Healthilta, mutta muokkasin sitä tekemällä siitä vähän proteiinipitoisemman, jotta se menisi paremmin palautusateriasta.


Marjaisat proteiinipannarit


40g kaurahiutaleita (reilu desi)
25g vaniljaheraa (Stevia80 heralla tämä grammamäärä oli vajaa desi)
2 valkuaista
puolikas pienestä banaanista
1 tl leivinjauhetta
1 rkl makeutusta, jonka makeus vastaa sokeria. Esimerkki tällaisesta on Canderellin Stevia Green
1/2 dl luonnonjugurttia
muutama mansikka, ja pari ruokalusikallista mustikoita

Surauta kaikki paitsi marjat sauvasekoittimella sekaisin. Paloittele mansikat pienemmiksi paloiksi ja lisää ne mustikoiden kanssa taikinaan. Paista öljytyllä pannulla pieniä lättyjä molemmin puolin.



Minä söin pannukakut mansikkarahkan kera (rahkaa, mansikoita, steviaa).


Enjoy! ;)

Tunnisteet: ,